• klarna
    Luotettavat maksutavat

    Verkkopankkimaksu tai osta nyt ja maksa myöhemmin

  • Ilmainen toimitus aina yli 50€ ostoksiin

    Luotettavat ja nopeat toimitustavat

  • Asiakkaan tietoturva

    Tietosi ovat meillä turvassa

Seksilelujen käyttämisen hyödyt naisille

Indianan yliopiston suorittaman tuoreen tutkimuksen mukaan seksilelujen käyttö lisää seksin harrastamista ja tyytyväisyyttä seksiin. Tutkimukseen osallistui 2000 18-60 vuotiasta naista ja miestä. Varsinkin tutkimukseen osallistuneilla naisilla oli myönteinen käsitys vibraattorin ja muiden lelujen käytöstä. Lelujen on myös todettu helpottavan stressiä.

Seksilelujen käyttämisen hyödyt naisille

Monet pariskunnat ajautuvat tahtomattaan tilanteeseen, jossa seksi on kaikkea muuta kuin jännittävää. Esileikit eivät saa innostumaan, rakastelustakin on tullut naiselle tylsää ja ennustettavaa. Jos näet itsesi ajautuneen tähän tilanteeseen, on aika tehdä täyskäännös, ja tuoda intohimo jälleen osaksi seksielämää. Yksi todistetusti toimiva tapa on tuoda seksilelut osaksi parisuhdetta.

Tänä päivänä seksilelut eivät ole enää tabu. Päinvastoin, entistä useammat aikuiset ovat entistä avoimempia pieneen ylimääräiseen apuun. Seksilelut eivät pelkästään lisää stimulaatiota ja kiihottumista, vaan niillä on todettu olevan monia muitakin hyötyjä. Tässä muutama esimerkki hyödyistä:

Kohonnut itsetietoisuus

Kun puhutaan seksistä, suurin osa naisista ei tiedä mitä haluaa, ennen kuin joku toinen henkilö näyttää tavat. Paras tapa löytää uusia tapoja tyydyttääksesi kehoasi löytyy kokeilun kautta. Kokeileminen on yksi helpoista keinoista piristää menoa makuuhuoneessa. Olit sitten yksin tai parisuhteessa, voit kokeilla näiden tuotteiden kanssa esimerkiksi uutta asentoa. Tämä ei välttämättä heti lisää nautintoa, mutta on hauskaa ja jännittävää. Seksilelut ovatkin oivia keinoja kokea jotain uutta ja erilaista.

Mikä parempi tapa löytää uutta piristystä makuuhuoneen puolelle, kuin nämä uudet todistetusti seksielämää elävöittävät LELO-tuotteet. Toisin kuin moni ihminen olettaa, seksilelujen tarkoitus ei ole korvata seksipartneria, vaan sallia yksilön tutkia aistillisia halujaan, joko partnerin kanssa tai ilman. Seksilelujen kokeilu voi auttaa sinua tulemaan tietoisemmaksi kehostasi. Lisäksi lelut voivat auttaa sinua löytämään uusia tapoja kiihottua, ja täten voit auttaa partneriasi yhdynnässä.

Parantunut seksuaalinen suorituskyky

Seksilelujen käyttö voi ehdottomasti parantaa kenen tahansa seksielämää. Tykkäsitpä sitten S&M:stä tai roolipeleistä muuten vain, seksilelujen tuominen osaksi makuuhuonetta voi auttaa sinua ymmärtämään seksuaalisia halujasi paremmin. Markkinoilla on monenlaisia seksileluja ja tuotteita tänä päivänä, jotka voivat kehittää seksuaalista suorituskykyäsi. Variaatioita löytyy voiteluaineista realistisiin dildoihin, niille jotka ikävöivät kumppaniansa.

Nopeat ja voimakkaat orgasmit

Naisille, joilla on vaikeuksia saavuttaa orgasmi, lelut voivat olla ratkaisu ongelmaan. Naiset ovat yleensä ne, joille orgasmin saavuttaminen voi tuottaa vaikeuksia. Harva asento tarjoaa maksimaalisen klitoriksen stimulaation. Vibraattori voi auttaa kyseiseen ongelmaan esileikkien aikana huomattavasti. Sen tehtävänä on nostaa kiihottuminen ja stimulaatio pisteeseen, jossa saavutetaan orgasmi. Vaihtoehtoisesti miehille ratkaisuna voi toimia penisrenkaat, jotka pidentävät ja voimistavat orgasmeja.

Vapauttaa stressiä ja ahdistusta

Orgasmin on tieteellisesti todistettu vapauttavan stressiä ja ahdistusta, joka todistaakin seksilelujen käyttämisen olevan hyödyllistä ihmisille, sillä orgasmi on saavutettavissa nopeammin. Täten tunnet olosi rentoutuneemmaksi ja stressittömäksi.

Kohonnut läheisyys

Oikeanlaisella seksilelujen valinnalla ja käytöllä, pariskunnat voivat tuntea olonsa itsevarmemmaksi tyydyttäessä toisiaan sängyssä. Siinä vaiheessa, kun sinä ja partnerisi tyydytätte toistenne fantasioita, voitte saavuttaa lelujen avulla läheisemmän yhteyden. Kuka ei toivoisi tätä?

Kommunikaatio, luottamus ja kunnioitus ovat tärkeitä parisuhteelle. Ei kuitenkaan sovi unohtaa, mitä virkeä seksielämä voi tehdä parisuhteellesi ja onnellisuudellesi. Hyppää siis intohimon maailmaan, viettele partnerisi ja pidä hauskaa makuuhuoneessa seksilelujen tarjoamien hyötyjen kera!